sunnuntai, 1. tammikuu 2012

Vanha ja Uusi vuosi

Näin vuoden vaihteessa on tapana tarkastella mennyttä ja suunnitella tulevaa.

Manjalla on ollut harrastusrintamalla toiminnan täyteinen vuosi. Tavoitteemme vuodelle 2011 olivat TOKOssa koeuran korkkaus ja kolme ALO1 tulosta eli koulutustunnus TK1. Tavoitteemme täyttyi hienosti koetuloksin:
 
21.5.2011 Aura, tuomari Tuija Sere  ALO1 184.5 pistettä, sijoitus 1. KP
8.6.2011 Salo, tuomari Ralf Björklund ALO1 182.5 pistettä, sijoitus 2. KP
18.8.2011 Raisio, tuomari Ralf Björklund ALO1 185 pistettä, sijoitus 1. KP
 
Taitava ja kaunis Manja!
Kuva: Kristiina Vuori
 
Kuva:Mirella Kanerva
 
Agilityssä tavoitteemme oli kaikkien esteiden osaaminen, hyppytekniikan perusteet, perusohjauskuvioiden hallinta, vaikeustasoltaan realististen lyhyiden ratapätkien suoritus ja osallistuminen möllikisoihin. Kaikki nämä tavoitteet täyttyivät, möllikisoihinkin päästiin kerran marraskuun lopulla. Monia asioita tuli opittua, myös ’kantapään kautta’, agility kun on aikalailla monimutkainen ja vaikea laji. Nyt pidetään ainakin ratatreeneistä pientä taukoa muutama kuukausi ja suunnitellaan tulevaa.
 
Tässä muutama videopätkä Manjan agilitytreeneistä, saatan lisätä vielä muutamia linkkejä myöhemmin tähän muistoksi.
 
 
 

Erityisesti agilityn vuoksi tuli Manja myös syksyllä kuvautettua ortopediaan erikoistuneella eläinlääkärillä, ja tuloksena saatiin onneksi ’puhtaat paperit’ eli ihan priimat ovat neidin lonkat, kyynärpäät ja selkäranka.

 
Tavoitteemme vuodelle 2012 ovat TOKOssa AVO1 tulos (ehkä TK2) ja agilityssä möllikisoissa käynti sekä osallistuminen virallisiin kisoihin tavoitteena 0-tulos 1-luokassa.
 
Itselläni on tavoitteena kehittyä Manjan kouluttajana ja ohjaajana sekä päästä eroon työstressistä ja sen aiheuttamista ikävistä ilmiöistä.

perjantai, 23. joulukuu 2011

Hyvää Joulua

sunnuntai, 30. lokakuu 2011

Felician muistolle

Tänään 30.10.2011 on kulunut kaksi vuotta siitä, kun rakkaani, elämänkumppanini, uskollinen, viisas Felicia lähti enkeliksi. Tämä kirjoitus on hyvin henkilökohtainen, mutta nyt kahden vuoden jälkeen ajattelin jakaa sen luettavaksi täällä blogissa.

Se, että jotain näin kaunista on koskettanut elämääni, on kuin ihme. Felicia on luonani ikuisesti.

Felicia oli elämäni tärkein asia. Felicia jakoi viiden ja puolen vuoden ajan kanssani kaikki elämän ilot ja surut, ja toi innoitusta, tukea ja lohtua silloin kun sitä tarvitsin. Olen ikuisesti kiitolllinen että sain tämän uskomattoman, suorastaan yliluonnollisen koiran elämääni. Felician hiljainen läsnäolo seuraa minua sydämessäni aina ja kaikkialla ja saa minut tuntemaan itseni etuoikeutetuksi. Ihminen joka saa kokea elämässään jotain näin kaunista ja ainutlaatuista, kuin minun ja Felician yhteinen aika oli, ei enää koskaan voi ajatella koiran ja ihmisen välisestä suhteesta tavallisin ja perinteisin tavoin.

Felicia oli täydellinen laumanvartijakoira; lempeä ja rauhallinen, mutta kotonaan ja omalla reviirillään erittäin tiukka vahti. Hyväksyessäni itse vieraat ensin päästi Felicia heidät kuitenkin aina pihaan ja sisälle. Reviirin ulkopuolella hän oli välinpitämätön ja jopa avoinkin, ja pieniä ja heikkoja kohtaan aina rauhallinen ja suojeleva. Omille ihmisilleen Felicia oli aina rakastava ja kiltti. Felicia oli suojellessaan minua tai kotiaan äärimmäisen rohkea ja uskon että juuri sellainen kuin laumanvartijakoira on; valmis uhraamaan vaikka henkensä omiensa puolesta.

Felicia nautti hellittelystä, kävelyistä luonnon helmassa, pihan tapahtumien tarkkailusta ja vahtimisesta sekä tietysti hyvästä ruoasta ja herkuista. Felicialla oli paljon erilaisia ilmeitä ja eleitä, ja hän osasi esimerkiksi hymyillä ja nauraa monella eri tavalla. Häntä heilui usein, ja hänellä oli tapana kellahtaa kyljelleen tai selälleen rapsutuksia kerjäämään. Felicia myös tuoksui ihanalta aina ollessaan hyvinvoiva. Felicialla oli aivan yliluonnollinen kyky aistia erilaisia tunnetilojani ja reagoida niihin, ymmärtää erilaisia monimutkaisia yhteyksiä, sekä kommunikoida kanssani.

Felicia ei ole vain kaunis nimi kauniille koiralle, sana Felicia tarkoittaa suurta onnea. Haluan muistella Feliciaa kertomalla hänen elämästään kanssani. Toivon että kertomuksesta välittyy edes osa siitä suuresta onnesta jonka jaoimme viiden ja puolen vuoden aikana. Kun puhun Feliciasta elämänkumppaninani, tarkoitan sitä todella. Eläminen ja arki Felician kanssa oli ihanaa, ja jokaikinen tavallinenkin päivä tuntui tärkeältä ja merkitykselliseltä vain ja ainoastaan siitä syystä että sain jakaa sen Felician kanssa. Aloitimme lähes jokaisen päivämme yhteisellä aamulenkillä luonnon helmassa, ja Felicia sai kulkea paljon vapaana. Felicialla oli aina silmää luonnon kauneudelle, ja usein pysähdyimme yhdessä vieretysten katselemaan poikkeuksellisen kaunista auringonnousua, pakkasaamua, maisemaa tai vaikkapa hirviä ja peuroja. Ensimmäisinä vuosina teimme lähes päivittäin vielä toisen lenkin töiden jälkeen, tai lähdimme yhdessä harrastamaan. Iltaisin helliteltiin ja lämmiteltiin tupaa. Felicia sai myös aidan ympäröimään omaa pihaansa, ja sen valmistutta Felicia sai viettää paljon aikaa ulkona vahdissa.

1. Vuosi (kesä 2004 - kevät 2005)

Johdantona niille lukijoille, jotka eivät tiedä Felician historiaa:

Felicia –Neiti Kesäheinä

...”Olit märkä ja kurainen, silmissäsi asui suru kun mietit aikooko tuo vieras ihminen taas kerran satuttaa”... Näin kirjoitti Katarina Vallin Felicia-nimisestä aikuisesta kaukaasianpaimenkoirasekoitus nartusta Pelastetaan Koirat Ry:n kotia etsivät koirat sivuilla. Felicia oli päätynyt Tallinnan löytökoiratarhalle kadulta löydettynä, likaisena, sairaana ja viimeisillään raskaana. Vaikka Felicia pääsi tarhalta Tallinnalaiseen kotiin hoitoon, menehtyivät kaikki 7 pentua emon ollessa liian heikko. Felicia kuitenkin pelastui, monien satojen muiden koirien lailla, päästessään uuteen kotiin Suomeen.

http://www.pelastetaankoirat.com/felicia.html

Hain Felician Tallinnasta luokseni lauantaina 29.5.2004. Pääsimme perille kello yksi yöllä. Hyvin sujuneen matkan jälkeen häntä heilui kun Felicia astui ulos autosta uuden kotinsa pihamaalle. Lyhyt kävely ulkona ja sitten sisälle; sitä hetkeä en unohda koskaan kun hän asteli suoraan hänelle varatulle, Jedin entiselle pedille ja kävi siihen tyytyväisenä makaamaan pitkän matkan päätteeksi. Ensimmäinen yö sujui oikein hyvin, nukuin sohvalla, ja neiti omalla pedillä. Aina kun avasin silmät hän heilutti minulle häntää. Me olimme ensi hetkestä kuin luodut toisillemme ja Felicia osoittautuikin minulle täydellisesti sopivaksi koiraksi. Vaikka jotkut väittävät että koira ei voi tuntea kiitollisuutta niin kiitollisuus ja onnellisuus suorastaan loistivat Feliciasta. Felicia oli myös todella hellyyden kipeä ja kovin nälkäinen. Aina syödessään ja juodessaan, tai kun kuljin ohi, hän heilutti häntää. Felicia myös hymyili ja nauroi ilmeillään ja eleillään.

Tuliaisia Tallinnasta

Photobucket

Oma peti

Photobucket 

Äiti rapsutusta

Photobucket

Toki järkyttävien muistojen esim. pahoinpitelyn sekä kovan elämän aiheuttamilta menneisyyden haamuilta ja vaikeuksiltakaan ei alussa vältytty. Felicia kavahti nopeasti nousevaa kättä tai jalkaa. Erityisen epäluuloinen Felicia oli harmaapäisiä tai alkoholilta haisevia mieshenkilöitä kohtaan. Erittäin todennäköisesti tällainen mies on joskus hänen menneisyydessään pahoinpidellyt häntä, eivätkä näiden kokemusten aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset vammat koskaan hävinneet täysin. Felician ensimmäisenä vuonna täällä tuli myös kausi jolloin Felicia halusi suojella omia rakkaita ihmisiään ja reviiriään raivokkaasti kaikilta ja kaikelta. Tällaiselle käytökselle ei aina löydy ymmärtäjiä ihmis-keskeisessä maailmassa, mutta Felician onneksi minä ymmärsin. Vieraisiin ihmisiin ja koiriin kohdistuvaan aggressiivisuuteen kuitenkin auttoi ymmärrys ja aika, luottamuksen syntyminen turvallisuusvastuu-asioissa, sekä koulutus palkitsemiseen perustuvin menetelmin. Omia ihmisiä kohtaan Felicia on alusta asti ollut aivan käsittämättömän kiltti - viiden ja puolen vuoden aikana Felicia ei kertaakaan näyttänyt hampaitaan tai edes murissut minulle tai muille omille ihmisilleen.

Felicia totutteli heti ensimmäisenä kesänään veneilyyn ja se onnistuikin yli odotusten. Ote lokikirjasta (johon tietysti on tallennettu kaikki tärkeät tapahtumat, kuten juuri Felician ensimmäinen kerta isossa veneessä, ja ensimmäinen venereissu): ”11.6.2004 Käytiin kokeilemassa veneessä oloa Felician kanssa. Hyvin meni! Tytteli tuli pikkuveneestä Johannaan ihan itse makkaran voimalla.” 12.6. Hyvin meni tänäänkin yhteysvenereissu ja siirtyminen Johannaan Felicialta. Hienosti meni myös ensimmäinen merimatka (lähinnä nukkuessa). Välillä hetken keinuikin, mutta ei tuntunut olevan hätää. Äitin tyttö!” Ensimmäinen mieleenpainunut ihana muisto oikealta veneretkeltä on Felician ensimmäinen juhannusreissu eli Juhannus 2004. Silloin Felicia oli vielä kovin laiha, mutta niin onnellinen kaikesta uudessa elämässään. Ei ollut vaikeaa huomata kuinka Felicia nautti kaikesta, mitä ei varmasti koskaan ennen ollut saanut kokea. Sääkin oli tänä ikimuistoisena juhannuksena paljon ennusteita parempi. Otteita lokikirjasta: ”25.6.2004: 15:00 Juhannusretki alkaa!  Aurinko paistaa (auringon kuva). Kristiina on kipparina ja pojat perämiehenä. Minna-Liisa ja Felicia nautiskelee. 17:50 Neiti Kesäheinä makoilee edessä etukannella, aika veneily-neiti. 26.6.2004 Vietettiin upea Juhannuspäivän ilta ihan omassa rauhassa Brunskärin saaristossa. Syötiin illallinen saaren korkeimmalla kalliolla ja katseltiin tyyntä merta. Felicialla oli ihan omat kuviot, vuoristokoira kirmasi vapaana ja kiipeili jyrkkiä seinämiä, emäntä meinasi saada siitä sydämentykytyksiä ja Felicia kiersi saaren n. 10 kertaa.”

Juhannus 2004

Photobucket

Lähdössä veneretkelle

Photobucket

Tyyntä

Photobucket

Aloimme käydä paikallisen koirayhdistyksen järjestämissä koulutuksissa totuttelemassa toisten koirien näkemiseen. Alkuvuodesta 2005 kävimme myös Kaisa Hilskan arkitottelevaisuus-kurssin, joka oli erinomaisen hyvä kurssi juuri meille ja avasi silmiäni monelle tärkeälle asialle. Viimeistään alkuvuonna 2005 Felician ja minun suhde kehittyi aivan uudelle tasolle ja Feliciasta tuli varsinainen priimus ja esimerkki paikallisessa arikitottelevaisuus-ryhmässä, ja minusta niin ylpeä upean koirani emäntä. Saimme myös kipinän kehittää ja jatkaa yhteisiä harrastuksiamme aina TOKOn puolellekin. Huvittavankin innostuneesti kirjoitettu ote koulutuspäiväkirjasta: ”11.4.2005 arkitoko. Harjoiteltiin luopumista 3 eri tapaa. Houkutukset olivat 1) itse heitetty nanna, koira remmissä 2) houkutussuora (pallo, ruokakippo, muovipussi ja kori) kävellen ohi remmi löysällä 3) koira liinassa, kouluttaja heitti palloa ja puruluuta. Kaikki luopumiset meni erinomaisesti, Felicia näytti muille mallia.  Sitten luoksetulo liinassa, meni hyvin. Paikalla oli 14 koiraa joista osa uusia. Mukana edell. kerralta tuttu remmirähisijä, ja uusina vaikeina 2 tosi ärtsyä koiraa. Harjoittelin ohituksia kaikkien uusien koirien ohi. Kaikken ärtsymmän koiran lähellä otin katseen kääntöä ja paikallaoloa. Kaikki sujui erinomaisesti. Felicia oli tänään todellinen priimus, kulki kaikkien ohi remmi löysällä viehkein askelin. Kaikkien mielestä Felicia on kiltti ja hyvätapainen kaunotar ♥ Feli myös leikki Jeppen kanssa ja tutustumisessa Turoon otettiin askelia eteenpäin. Koirat olivat jonkun aikaakin ihan ”nokakkain”. Lisäksi Feli käyttäytyi ystävällisesti pikkusnautseria (uros) ja nuorta sprinkkunarttua kohtaan. Uusi hyppelehtivä nuori isovillakoira ei aiheuttanut vihamielistä reaktiota. Jännä seurata koirien käytöstä! Felicia on selkeästi kentän kuningatar. Lähes kaikki räyhäävät koirat eivät uskalla räyhätä Felille, esim eräs narttu räyhää kaikille muille, mutta omistaja sanoi että ei uskalla katsoakaan Feliin päin. Olivat aika lähellä meitä koulutuksessa. Onnistumisia siis paljon: ohi-käskyllä ohitukset liikkuminen vaikeiden joukossa, katseet, paikallaolo, luoksetulo ja luopumiset sekä lähikontaktit muiden koirien kanssa.”

Talvella 2005 minä ja Felicia tutustuimme suomenpystykorvien Niki ja Vekku perheeseen. Felicia, Niki ja Vekku tulivat alusta alkaen hyvin toimeen keskenään, Felician suhtautuessa tyynen viileästi, mutta kuitenkin ystävällisesti, nuorten pystykorvien palvoviin huomionilmaisuihin. Kyläilimme usein ystäväperheemme luona ja teimme yhteislenkkejä, ja Felicia pitikin aina Ritaa ja Ritan perheen jäseniä hyvinä ystävinään. Rita oli myös yksi harvoista ihmisistä, joka pääsi kotiimme niin etten itse ollut kotona, ja jonka vastuulle uskalsin luovuttaa Felician hoidon joskus kun itselläni oli meno. Ensimmäisen vuoden aikana myös Felician terveys ja kunto kohenivat, ja laihasta, karvattomasta ja kovaa elämää nähneestä koirasta kehkeytyi upea kaunotar. Turkki oli puhtaan valkoinen, pumpulinen ja paksu. Surumielisiin silmiin syttyi ilon pilke ja ryhti nousi.

Syksy 2004

Photobucket

Joulu 2004

Photobucket

Jääkellahdus

Photobucket

2. Vuosi (kesä 2005 - kevät 2006)

Alkukesällä 2005 aloitimme Felician kanssa uuden yhteisen harrastuksen, jäljestyksen. Ote koulutuspäiväkirjasta ”Ensimmäinen jälkitreeni. Ohjaaja mukana. Tehtiin lyhyt n.50m kokeilujälki. Maksananna joka 3 askeleella, ihan alussa joka askeleella. Ohjaajan mielestä Feli työskentelee jäljellä erinomaisesti, ja voisimme heti pidentää matkaa ainakin 2-kertaiseksi ja jättää nannaa vähemmälle.” Tämä harrastus toi meille ihania, yhteisiä onnistumisen hetkiä paljon, sillä Felicia oli todella taitava jäljestäjä. Useamman kerran kävikin metsäretkillä niin että oikea reitti löytyi ainostaan Felician avulla.

Kesällä 2005 jatkoimme veneseikkailuja. Hankin veneestä rantaan siirtymistä helpottamaan kävelysillan ja opetin Felician kulkemaan siinä naksuttimen avulla, ensin kotipihassa harjoitellen. Teimme pidempiäkin retkiä ja löysimme uusia ihania saaria, kohteemme olivat aina pääasiallisesti asumattomia ulkosaariston saaria. Felician kanssa veneily oli ihanaa retkeilyä saaristoluonnossa, ja luonnosta, kulttuurista ja tunnelmasta nauttimista. Saarten eläimiin Felicia suhtautui aina uteliaan kiinnostuneena mutta rauhallisesti, saalisvietin puute olikin aina suuri etu Felician kanssa veneillessä ja liikkuessa luonnossa. Koskaan ei tarvinnut pelätä, että Felicia olisi lähtenyt jahtailemaan eläimiä. Meillä oli veneillessä ihana tapa nukkua vierekkäin, ja osa ihanimpia yhteisiä veneilymuistojamme ovatkin ne hetket kun olen voinut nukahtaa ja herätä veneessä jossain suojaisassa luonnonsatamassa silittelemällä ja hellittelemällä Feliciaa. Eräästä juuri kesällä 2005 ensimmäistä kertaa vieraillusta aivan ihanasta saaresta on edelleenkin muistona keräämäni kauniit sileät kivet, jotka nyt koristavat kotona kynttilänalusta, jossa palaa valkoinen kynttilä.

Neiti Nukkuva Navigaattori

Photobucket

Katanpää

Photobucket

Nukutaan veneessä

Photobucket

Syksyllä 2005 Pelastetaan Koirat ry järjesti pääkaupunkiseudulla match show-tapahtuman, ja sinne ilmoitin meidätkin. Halusin kaikkien Felician tuntevien näkevän hänet hyvinvoivana ja onnellisena. Toki oleminen ihmis- ja koirapaljoudessa jännitti itseäni hieman, mutta Felicia suhtautui tyynen rauhallisesti isoon tapahtumaan osallistumiseen. Kehäesiintymistä varten olin opettanut Felicialle käsimerkin, jolla hän seisoi paikallaan samalla minuun kontaktia pitäen. Tämä toimi hienosti, hihnankin pystyi laskemaan maahan poseerauksen ajaksi. Felicia sai punaisen nauhan, ja valittiin kauneimmaksi varju-nartuksi, sekä lopulta kyyneleiden valuessa minun ja monen muunkin silmistä yli 200 koiran joukosta Pelastetaan Koirat Ry:n Match Shown Kauneimmaksi Koiraksi.

PK:n Match Show 2005, BIS-kehä

Photobucket

Felicia tutustui uusiin koiraystäviin. Kävimme metsälenkeillä slovakiancuvac Falkan (narttu) ja Grivanin (uros) kanssa, ja kolmen laumanvartijakoiran hillittyä, mutta vivahteikasta kommunikointia ja elekieltä oli aina hieno seurata.

Joulun alla 2005 osallistuimme Felician kanssa yhtenä monista paikallisen koirayhdistyksen koirakoista kaupungin joulukadun avajaisten Jouluparaatiin. Ritan tytär ompeli ja koristeli Felicialle tätä erityistä tapahtumaa varten ihanan joulukaulurin. Ei varmaankaan ole vaikea kuvitella kuinka suunnattoman ylpeä ja onnellinen olin kulkiessani upeasti käyttäytyvät kaunottareni kanssa osana kulkuetta kaiken hälinän keskellä.

Aamuaurinko

Photobucket

Syksy 2005

Photobucket

Joulu 2005

Photobucket

Tammikuussa 2006 luoksemme saapui Tallinnan koiratarhalta suurikokoinen vanhempi saksanpaimenkoiratyyppinen herra Kassu (ent. Castro) kotihoitoon etsimään uutta kotia Suomesta Pelastetaan Koirat Ry:n kautta. Kassu oli niin hurmaava vanhempi herrasmies, että sulatti sekä minun että Felician sydämet. Kassu pääsi omaan kotiin ainoaksi silmäteräksi laskiaissunnuntaina 26.2.2006. Felicia suhtautui aina lämpimästi Kassun tullessa kesävierailulle tervehtimään meitä. Jotain aivan yliluonnollista tapahtui kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, sinä iltana, kun Kassusta tuli koiraenkeli 19.10.2008. Oli kaunis, kirkas tähtitaivas –ilta. Iltakävelyllä Felicia halusi poikkeuksellisesti kesken lenkin lähteä kävelemään pellon reunaa pitkin, ja hetken käveltyään istui ja katsoi tähtitaivaalle. Minäkin katsoin, ja näimme tähdenlennon. En vielä silloin tiennyt Kassun lähteneen enkeliksi, mutta ehkä Felicia tiesi?

Felicia ja Kassu

Photobucket

Hiihtämässä jäällä

Photobucket

3. Vuosi (kesä 2006 – kevät 2007)

Veneretket kesällä 2006 toivat jälleen uusia yhteisiä seikkailuja, kokemuksia ja saaria. Eräs mieleenpainuva muisto Kråkskär-saaren seurankipeistä lampaista 2.7.2006: ”Ihanassa aurinkoisessa kesäsäässä ankkuroimme Kråkskärin luonnonsatamaan. Lähdimme tietysti saariretkelle. Kytkin Felician välittömästi huomatessani, että saaressa oli lampaita. Lähdimme kiertämään lammaslaumaa kauempaa, ettemme häiritsisi niitä liikaa, mutta nepä lähtivätkin määrätietoisesti johtajansa etunenässä meitä kohti. Väistäminen ei tuottanut tulosta, vaan jäimme paikalleen odottelemaan josko ne nyt ihan tosissaan ovat tulossa meitä tervehtimään. Lapaat olivat ensisijaisesti kiinnostuneita Feliciasta, johtajalammas uskaltautui ihan ’nokakkain’ tervehtimään/haistelemaan Feliciaa. Itse meinasin pakahtua tietenkin ylpeydestä, koska Felicia osasi niin upeasti hoitaa tilanteen. Hän istui rauhallisena lampaiden tullessa, ja haisteli yllätys sosiaalisia lampaita todellakin aivan rauhassa ja luonnollisesti. Tämä tapahtuma kruunasi upean kesäpäivän upeassa saaressa.”

Kråkskärin lampaat

Photobucket

Katse ulapalle

Photobucket

Gullkrona, syksyllä 2006

Photobucket

Syksyllä 2006 saapui luoksemme kotihoitoon ihanan persoonallinen kaukaasianpaimenkoira-herra Tsäkur. Tsäkur pääsi omaan kotiin uudelle emännälleen joululahjaksi 21.12.2006.

Felicia ja Tsäkur

Photobucket

Kassu kesävisiitillä

Photobucket

Syksyllä 2006 valmistui Felician 2500 neliön pihaa ympäröimään aita. Tämä oli mielettömän ihana ja tärkeä asia, sillä nyt Felicia saisi tarkkailla vapaasti niin halutessaan pihan tapahtumia ja toteuttaa itseään vahtina. Aitaaminen oli iso työ, ja siitä olimme ja olemme Felician kanssa aina kiitollisia Jussille! Aluksihan Feliciaa ei kiinnostanut olla yksin ulkona, hän oli saanut varmasti tarpeekseen ulkona ja yksinolosta kelissä kuin kelissä Tallinnan kaduilla ja ties missä eläessään. Jo aiemminkin, mutta erityisesti aidan valmistuttua Felicia alkoi nauttia ulkonaolosta. Felicia jäi aina aamu- ja iltalenkin jälkeen omalle pihalleen vahtiin asettuen tiettyihin paikkoihin uljaaseen sfinksimäiseen makuuasentoon. Yleensä Felicia vain tarkkaili, ja toimi ainoastaan tarvittaessa, jolloin näennäisesti uneliaaalta herttaiselta nallelta näyttävä koira syttyi hurjaksi reviiriään vahtivaksi laumanvartijaksi. Iltaisin töiden jälkeen Felicia sai halutessaan olla vahdissa vaikka koko illan, ja pimeällä/ hämärtyvässä illassa hän toteuttikin usein laumanvartijalle niin tyypillistä käyttäytymismallia eli kiersi ilmoittelemassa vahdin paikallaolosta tontin rajoilla. Niin monet upeat hetket ovat jääneet mieleeni, kun olemme Felician kanssa yhdessä pihalla ihailleet kauniita sääilmiöitä, vuodenaikoja ja luontoa. Meille muodostui myös tiettyjä ihania yhteisiä rutiineja, kuten lauantai-illan saunanlämmitys, jolloin Felicia sai aina ison yli 3kg ydinluun puuhasteltavaksi. Myöhemmin Felicia tunnisti jo paljon ennen varsinaista luun saantia tietyistä askareista tai sanoista ’saunapuuha’/’luupuuha’ mikä asia on kyseessä, ja saattoi katsella minua kysyvästi tai juosta valmiiksi odottelemaan luuta. Luun saatuaan Felicia usein ensin teki valtava luu suussaan kierroksen pihalla, ja ennen syöntiä makaili hetken luun vieressä sitä ikäänkuin ihaillen.

Työpäiväni ovat olleet välillä pitkiäkin, mutta Felicia jaksoi aina odottaa minua kotona. Felicia kävi myös välillä kanssani töissä ja makoili rauhallisesti työhuoneessani. Työpäivän jälkeen Felicia halusi aina tehdä ’kaupunkisotaretken’ eli käydä tarkastamassa ja merkkaamassa työpaikan läheisyydessä olevat Turun keskustan kävelyreitit. Onneksi minulla on ollut mahdollisuus tehdä aina silloin tällöin etätöitä, ja alkuvuodesta 2007 teinkin paljon töitä kotona. Loppusyksyllä, talvella ja kevättalvella tekemäni etätyöpäivät ovat jääneet muistiini kauniina idyllisinä päivinä, joina töitä tehdessäni keittiön pöydän ääressä saatoin välillä vilkaista lenkin ja ruoan jälkeen tyytyväisenä nukkuvaa Feliciaa tulen räiskyessä puuhellan pesässä ja ihanan hyvinvointi-tuoksun leijaillessa ilmassa.

Syksy 2006

Photobucket

Joulu 2006

Photobucket

Saunanlämmitystä

Photobucket

4. vuosi (kesä 2007 – kevät 2008)

Loppukesällä 2007 sain kirjoitettua valmiiksi pitkäaikaisen työtavoitteen, väitöskirjan. Opintoni aikoina minua tukivat ja kannustivat koirani Jimmy ja Jedi. Nyt väitöskirjan loppuvuosina tukijani oli Felicia. Yhdessä me kesälläkin sitä kirjaa kirjoitimme, milloin sisällä milloin ulkona, välillä taukoa pitäen lenkillä ja luonnossa rentoutuen. Itseasiassa, lähes kaikki työhöni liittyvät oivallukset/ratkaisut ovat syntyneet aamulenkillä Felician kanssa. Väitöskirjani loppukiitoksissa onkin oma, elämäni koirille omistettu kappale: ” I want to express my love and deep gratitude to all my furry family members: to the memory of Jimmy and Jedi, my ‘big boys’, whose love carried me through my studies and early phase of the thesis, and to my beloved, faithful, incredible Felicia who laid beside me during the writing of the thesis and took me out for inspiring walks.”

Itse väitöspäivänäni tein aamulla lenkin Felician kanssa, ja ennen karonkkaa kävimme vielä yhdessä iltapäivän hämärässä ja räntäsateessa ulkona. Ihanin hetki oli myöhään yöllä kotiin tullessani, kun kaikki pitkän päivän ohjelmat olivat ohi, seisoimme ulkona Felician kanssa pikkupakkasessa kuun loistaessa ja tähtien tuikkiessa taivaalla.

Felicia sai myös lisää uusia ystäviä ja ihailijoita Raumalta, ja heillä käydessämme Felicia sai paljon silityksiä, rapsutuksia ja herkkuja. Felicia sai olla heidän pihassaan vapaana, eikä hänellä koskaan ollut kiinnostusta lähteä sieltä seikkailemaan, Felicia alkoi myös vahtia tätä uusien ystäviensä pihaa tilaisuuden tullen asettuen keskelle sitä tarkkaavaiseen makuuasentoon.

Harrastuksemme paikallisessa koirakerhossa jatkuivat. Felicia suoritti 21.6.2007 Kiva Koirakansalainen-testin, joka oli mielestäni aivan uskomaton suoritus rescue-laumanvartijalta. Paikallisen koirakerhossa alkoivat myös kaupunkikävelyt, joilla mekin kävimme toisten koirien seuraan ja pikkukaupungin ’vilskeeseen’ totuttelemassa. Kaupunkikävelyllä kävijöiden ’vakijengiin’ kuuluvat koirat omistajineen tulivat kaikki Felician ystäväksi vaikkakin –tai ehkä juuri siitä syystä- Felicia suhtautui lähes kaikkiin koirista viileän etäisesti. Arvokkaan rauhallisella olemuksellaan Felicia sai osakseen paljon huomiota ja palvontaa. Sattuipa kävelyillä joskus kolmiodraamakin, kun kaksi ennen toimeen tullutta urosta alkoivat ärhentelemään Felician huomiota tavoitellessaan. Felician parhaisiin ystäviin kaupunkikävelyltä kuului ehdottomasti pikkuinen westie Culu, joka suhtautui toisiin koiriin hyvin varovasti, mutta turvallisesta ja rauhallisesta Feliciasta hän piti kovasti.

Kaupunkikävelyllä

Photobucket

Aloitimme myös säännöllisen TOKO-harrastuksen ihanassa paikallisessa ryhmässä, johon kuuluin kaikennäköisiä ja kokoisia koiria. Samalla ryhmällä jatkoimme treenaamista vielä kevään 2008:kin, ja ryhmän jäsenet tulivat keskenään hyvin tutuiksi ja myös Felician ystäväksi. TOKOa opettelimme Felician kanssa aina palkitsevasti, useimmiten naksuttimen avulla. TOKOa ja muita temppuja opetellessa Felicia oli aina iloinen ja häntä heilui. Kun kysyin häneltä ”tehdäänkö temppu?” hänelle tuli nauravainen ilme ja hän asettui automaattisesti vasemmalle puolelleni perusasentoon ja otti kontaktin. Tietyissä paikoissa tutuilla lenkkireiteillä hän alkoi itse pyytää ’temppua’ juoksemalla vierelleni, joskus jopa eteeni ja katsomalla minua, ja niin kouluttajan ja koulutettavan osat välillä vaihtuivat . Koulutuksissa Felicialla oli aina uskomattoman upea kontakti, ja hänen vahvuuksiaan olivat erityisesti paikallaolo ja jättöliikkeet. Sen sijaan paljon sain tehdä töitä että sain hänet juoksemaan toisten koirien ja ihmisten läsnäollessa esim luoksetulossa, sillä eihän sellainen nyt ole sopivaa arvonsa tuntevan laumanvartija-rouvan käytöstä! Niimpä ilo olikin aina ylimmillään jos Felicia laukkasi luoksetulossa tai lämmittelyssä koulutuksessa. Kouluttajamme ja treenikaverimme varmasti muistavat Felician ennenkaikkea sympaattisena ja rauhallisena kaunottarena. Felician kaltaisen koiran kouluttaminen TOKOn ja muiden temppujen tekoon oli itselleni hyvin opettavaista ja avartavaa, sillä vaikka tietyt koulutukselliset periaatteet ovatkin samat, on laumanvartijoiden kanssa kuitenkin moni asia hyvin erilaista verrattuna esim paimen- ja noutajatyyppisiin koiriin. Osallistuimme paikallistoiminnan lisäksi aktiivisesti myös tuoreen Varsinais-Suomen laumanvartijakoirat ry:n toimintaan ja tapaamisiin, sekä useisiin muihin laumanvartijakoiratapaamisiin. Uskon, että kaikissa harrastuksissamme ja tapahtumissa Felicia teki vaikutuksen moniin ihmisiin ja paljon positiivista pr:rää liittyen rescue-laumanvartijoihin.

TOKOilua

Photobucket

TOKO-ryhmämme

Photobucket kuvat: Heidi Ramstedt

Felicia oli tuttavien kesken niin ystävällinen ja suhtautui heidän lapsiinsa upean rauhallisesti ja heistä kovasti pitäen, että vietimme kesän 2007 Juhannuksen ja 07-08 Uuden Vuoden ystäviemme luona Viasvedellä juhlien 7-9 aikuisen ja 3-7 lapsen kokoonpanolla. Juhlissa on aina menoa ja meininkiä, mutta en voi muuta kuin hämmästellen ja ihastellen ihmetellä kuinka hienosti ja tyynesti Felicia aina suhtautui tähän kaikkeen. Itse olin erityisen varovainen uuden vuoden suhteen, sillä vaikkei Felicia ollutkaan mitenkään paukkuarka, saavat yhdistelmä raketit ja lasten ilonhuudot aivan varmasti myös näennäisesti tyynen koiran stressaamaan jollain tasolla. Mutta huoleni osoittautui aivan turhaksi, rakettien räiske uuden vuoden yönä aiheutti Felician käytöksessä ainoastaan yhden merkittävän muutoksen; hän halusi itsepintaisesti olla ilotulituksen alettua ja vielä yölläkin lastenhuoneessa pienimpien lasten kanssa heitä vartioiden.

Uusi Vuosi 2007-2008

Photobucket

Photobucket 

Photobucket

Meillä oli aina silloin tällöin mahdollisuus kyläillä ihanassa maalaistalossa Vihdissä sukulaisteni luona, ja retkeillä ympäröivissä metsissä. Metsäkuvat on otettu 2008 pääsiäisen retkeltä keskellä metsää olevalle pienelle erämökille. Niistä käy myös ilmi, että Felicia ei ensimmäisen vuoden jälkeen vihannut enää kaikkia harmaapäisiä miehiä.

Retki metsämökille keväällä 2008

Photobucket

Photobucket 

Photobucket 

Felicia piti aina eniten veneilystä, kun säät olivat vähän viileämpiä eli keväällä ja syksyllä. Silloin on myös hiljaisempaa, ja kesällä usein meidän makuun aivan liian kansoitetukin kohteen käytiin tällaisina aikoina. Viileämmässä ilmassa teimme pitkiäkin saariretkiä. Eräs mieleenpainuva viikon retki oli toukokuun alussa 2008, kun veneen varsinainen lämmitin ei toiminutkaan, muutama yö tuli nukutuksi niin että Felicia toimi lämpöpatterina kainalossa öisin, kun ulkolämpötila oli lähellä nollaa. Sitten siirryimme Nötö-saareen, jossa oli mahdollisuus käyttää varalämmitintä, joka toimi sähköllä. Teimme ihanan monen tunnin pituisen retken saaren pohjoisosaan, jossa on metsän keskellä korkealla kalliolla ’soiva kivi’ eli Klockarsten. Itseasiassa Felicia oli se, joka löysi kiven, sillä olimme liikenteessä ilman karttaa. Felicia myös tutustui oma-aloitteisesti mukavaan paikalliseen mustaan koirapoikaan, joka kävikin meitä tervehtimässä seuraavana aamuna, ja jäi haikeana katsomaan peräämme kun lähdimme. Mustalla koirapojalla oli jalka kipeänä, toivottavasti se parantui!

Soiva kivi

Photobucket

Terassilla

Photobucket

Stora Hästö

Photobucket

5. Vuosi (kesä 2008 – kevät 2009)

Kesällä 2008 päätin, ettei Felician enää tarvitse veneillä kesän kuumuudessa. Pidin pitkän koko kesän loman, jonka vietimme pääosin yhdessä Felician kanssa. Kesällä huomasin Felician kainalossa patin, joka loppukesästä alkoi muuttaa erikoisesti kokoaan. Ohutneulanäyte osoitti sen olevan mastsolukasvain. Kasvain leikattiin, ja leikkaus sekä paraneminen menivät hyvin. Kasvain lähetettiin patologin tutkittavaksi, ja se osoittautui II asteen kasvaimeksi, jotka saattavat olla arvaamattomasti joko hyvä- tai pahalaatuisia, ja niihin liittyy kohtalainen etäpesäkeriski. Ikävin asia oli kuitenkin se, että leikkausmarginaalista löytyi kasvainsoluja, ja siksi oli pakko tehdä toinen leikkaus, jossa poistetaan isompi alue kudosta kasvainpaikasta. Tämän toisen leikkauksen kainalossa olevan haavan sulkeminen epäonnistui täysin, tikit eivät pysyneet kiinni millään keinolla, ja alkoi painajaismainen pitkä avohaavan hoito ja taistelu antibiootein ja kipulääkkein. Avohaava oli todella iso, ja sen paraneminen oli todella hidasta.

Juhannus 2008, Maija, Lasse ja Felicia

Photobucket

Syksy 2008, ennen toista leikkausta

Photobucket Photobucket

Koko syksy oli yhtä valtavaa kärsimystä sekä Felicialle että minulle. Näihin kasvain- ja haavanhoito tapahtumiin liittyy monta yliluonnollista, Felician äärimmäisestä viisaudesta kertovaa tapahtumaa. Hieman ennen toiseen leikkaukseen menoa Felicia alkoi kirputtaa toistuvasti kylkeään ikäänkuin näyttääkseen minulle jotain, ja itseasiassa juuri Felician osoittamassa kohdassa oli pieni patti, niin pieni ettei se lääkärin mukaan olisi normaalisti aiheuttanut mitään toimenpiteitä. Patti kuitenkin leikattiin, ja se osoittautui myös mastsolukasvaimeksi. Kun tikit alkoivat revetä auki leikkaushaavasta, Felicia tuli kertomaan siitä minulle ennenkuin itse tiesin mitään, kerran esimerkiksi neljältä aamuyöllä kun olin nukkumassa. Kertominen oli niin selkeää, Felicia nosti tassuaan näyttääkseen kainaloa, ja pyysi ulos ja käveli suoraan autolle. Lääkärissä Felicia antoi kiltisti, mutta kärsivältä näyttäen käsitellä ja korjailla haavaa. Tikkien auetessa ensimmäisiä kertoja tuoreessa haavassa, ei ole vaikeaa kuvitella kuinka hirveän kivuliasta se on täytynyt olla Felicialle. Itseasiassa Feliciaan sattui ensimmäisinä päivinä niin paljon, että hän esimerkiksi oksensi hänelle annetun ruokansa heti kun jouduin puhdistamaan haavaa betadinella. Silti, vaikka häneen sattui ja hän kammoksui kipeään haavaan koskemista ja betadinen ruiskuttelua, hän kiltisti omasta tahdostaan meni makuulle ja kellahti selälleen hoidettavaksi kun minä itkien pyysin ja rukoilin sitä häneltä. Haava ommeltiin kerran uusiksi kiinni vahvemmalla langalla mutta sekään ei auttanut. Viimeiseksi yritettiin vielä lääkärin suosittelemaa kokeilua, eli liimattiin tikkien solmu kiinni pikaliimalla, mutta ajatelkaapa hetki miten se onnistuisi teidän koiralta sen ollessa ihan hereillä ja tajuissaan? Yliluonnollisen viisas ja kiltti Felicia makasi selällään pitkälti toista tuntia lähes liikkumatta minun operoidessa haavan tikkejä saksilla, pinseteillä ja pikaliimalla, kun minä ensin selitin hänelle tilanteen itsekin kärsien ja sanoin että äiti yrittää kaikkensa auttaakseen Feliciaa. Mutta sekään ei auttanut. Niimpä haavaa hoidettiin avohaavana, mikä tarkoittaa sen suojaamista lialta ja nuolemiseltä sekä suihkuttelua vedellä useita kertoja päivässä. Koska Felician kaltaiselle koiralle jatkuva kaulurin pito kaulassa olisi ollut yhtä kärsimystä, me valitsimme pitää hänelle seuraa ja estää mahdollinen haavan nuoleminen. Me tarkoittaa, että itseni lisäksi Feliciaa hoitivat vuoronperään hänen läheiset ystävänsä Raumalta, Porista ja Paraisilta sekä tietenkin Leena-mummu. Felician kanssa oli siis kotona jatkuvasti joku, ja öisin herätyskelloni soi usein, aluksi tunnin välein. Se, joka valvoi Feliciaa yöllä, joutui myös aluksi siirtämään patjaa lattialla Felician nukkumapaikan mukana niin että mahdollisimmat pienimmätkin haavan nuolemiseen liittyvät äänet tulisivat rekisteröidyksi. Se, että itseni lisäksi niin moni ihminen oli valmis taistelemaan Felician paranemisen puolesta, kertoo kuinka ihmeellinen koira hän oli.

Loppusyksystä haava alkoi vihdoin paranemaan ja ikinä en unohda sitä yhteistä onnea. Jouluna ja uutena vuotena ystäviemme luona otetuissa kuvissa näkyy haavan suojana olevat t-paidat ja ulkoilupuvut. Onneksi päätin, että haavan ollessa melkein parantunut aloimme jo lenkkeillä, esimerkiksi ihana joululenkkimme on jäänyt mieleeni. Lisäksi näytti että Felicia oli kestänyt ja elpynyt poikkeuksellisen hyvin pitkään kestäneestä antibiootti- ja kipulääkityksestä. Niimpä alkanut vuosi 2009 oli täynnä ihania, pitkiä talvisia lenkkejä ja onnentäyteisiä päiviä.

Joulu 2008

Photobucket

Photobucket Photobucket

Pieni Ystävä

Photobucket

Felicia lukee kirjaa Tuomaksen ja Lassen kanssa

Photobucket

Piparitalon hajottajaiset

 Photobucket

Joululenkillä

Photobucket

Joululenkin jälkeen

Photobucket

Helmikuussa meille saapui kotihoitoon Taisto, elämänhalunsa menettänyt papakoira Virumaalta. Taiston elämänhalu palasi vahvana ja hän osoittautui aivan ihanaksi Kivaksi Pikku Koiraksi. Taistolla ilmeni kuitenkin yksi piirre, joka stressasi Feliciaa todella ja oli uhka hänen toipumiselleen ja hyvinvoinnilleen, nimittäin eroahdistus. Siksi Taiston oli saatava joko toinen hoitopaikka tai oma koti. Mutkia matkaan aikeutti Taistolla ilmennyt miespelko, jota testasin ja yritin helpottaa täällä, ilman ongelmia. Erityinen rooli tässä kaikessa oli Felicialla joka toimi upeasti välittäjänä...minun rakas viisas Felicia, joka ymmärsi kaiken ja halusi auttaa ja olla Taistolle turvana miehiin tutustuttaessa. Keväällä järjestettiin Vasula ry:n toimesta laumanvartijaleiri, jolla Felicia vielä kävi hurmaamassa ihmisiä ja kokeilemassa verijälkeä, josta saimmekin kouluttajalta paljon positiivista palautetta ja kehoituksen jatkaa harrastusta etenemällä hyvinkin pian kisoihin asti.

Talvi 2009

Photobucket

Lumikellot

Photobucket

Viimeiset kuukaudet (kesäkuu-lokakuu 2009) Juhannusta juhlittiin sateisissa merkeissä ystäviemme luona, Felicia oli oma ihana itsensä ja nautti pienten ja suurien ystävien huomionosoituksista.

Juhannus 2009, ystävien kanssa hellittelyä

Photobucket

Photobucket 

Heinäkuussa menimme kontrollikäynnille eläinlääkäriin ja verikokeissa ilmeni hieman kohonnut maksan ALAT-arvo, joka mahdollisesti tarkoitti etäpesäkkeiden leviämistä sisäelimiin. Felicia vaikutti vielä tässä vaiheessa aivan normaalilta, terveeltä ja pirteältä.

Kesäinen kirmaus

Photobucket

Röllin kaveri

Photobucket

Pikkuvahdin kanssa

Photobucket

Elokuun jatkotutkimuksissa varmistui syöpäsolujen leviäminen sisäelimiin. Suru oli musertava, olisin niin toivonut että Felicia olisi täällä saanut kanssani vielä vanheta kaikessa rauhassa, ja olla minun lähimmäiseni, tukipilari ja inspiraationi lähde. Ei ole todellakaan vaikea kuvitella kuinka ihana viisas vanhempi rouvakoira Felicia olisi voinut vielä olla useamman vuoden ajan. Antaisin mitä vain, että se joka olisi sairastunut olisikin ollut minä, ei Felicia. Hoidoksi olisi ollut tarjolla solumyrkkyjä, joilla kuitenkin saattaa olla vakavia sivuvaikutuksia, ja ne eivät olisi parantaneet sairautta. Lisäksi hoidossa olisi pitänyt käydä Helsingissä, usein. Niimpä tein päätökseni, ei solumyrkkyhoitoja. Jos kuvittelen millaiset meidän viimeiset kuukaudet olisivat olleet jos olisimme matkustaneet Helsingissä lääkärillä ja solumyrkkyhoidoissa ja kontrolleissa kerran viikossa tms. niin voin todellakin sanoa että tein oikean ratkaisun. Felicialle laadittiin tarkka erikoisruokavalio, johon sisältyi vain parhaita mahdollisia raaka-aineita, kuten poroa, luomulaatuisia lihoja, kotimaisia kaloja, luomutäysjyväriisistä luuliemeen (hirvi/peura/nauta) keitettyä puuroa. Tein itse kasvissoseet, joihin laitoin rakkaudella itsepoimimiani ja Felician ’mummun’ keräämiä marjoja. Felician ’mummu’ auttoi paljon puuron valmistuksessa ja oli paljon kotona kanssamme, ettei Felician tarvinnut enää olla juurikaan yksin. Tein etätöitä, jotta olisin itsekin voinut olla mahdollisimman paljon kotona. Annoin Felicialle myös Leena Piiran neuvomia homeopaattisia valmisteita, joista mielestäni oli apua.

Kellahdus

Photobucket

Hymyorava

Photobucket

Rakas

Photobucket

Meidän metsälenkillä

Photobucket

Photobucket Photobucket Aamulenkillä

Photobucket

Rantatiellä, kurjet pellolla

Photobucket 

Nukkuliini

Photobucket

Felician Oma Koti

Photobucket

Viimeisen kerran

Photobucket 

Viimeiset kuukaudet Felician kanssa olivat kuin hengellinen kokemus. Me molemmat yritimme ja annoimme kaikkemme.

Syksy oli aivan uskomattoman kaunis –kaunein syksy ikinä- ja nautimme siitä Felician kanssa yhdessä. Felicia voi tilanteeseen nähden uskomattoman hyvin. Välillä tuntui aivan epätodelliselta että voiko hän todellakin olla niin vakavasti sairas. Hellittelimme paljon, ja Felicia jaksoi vielä pitkiäkin lenkkejä kanssani. Hän halusi myös olla ulkona tunnollisesti vahdissa viimeiseen asti. Usein näyttikin, että Felicia suorastaan säteili ulkona kauniissa syysilmassa. Felician läheisimmät ystävät kävivät jättämässä hänelle hyvästit. Yritin olla näyttämättä suruani Felicialle, mutta ei suruaan voi peitellä näin viisaalta koiralta. Felicia tiesi, ja hänessä riitti sisäistä voimaa kantamaan vielä minunkin suruni ja lohduttamaan. Pyysin häntä näyttämään ja kertomaan, jos joku on huonosti ja jos kipuja tai muita oireita on liikaa –ja sen hän teki.

Lopulta tuli oireita ja kipuja. Felicia ei kuitenkaan ollut niin huonossa kunnossa, etteikö lääkkeiden avulla olisi vielä voitu sinnitellä jonkun aikaa. Mutta sydämeni sanoi toisin. Aamulla vaistoni sanoi, minkä lenkin Felicia haluaa tehdä viimeisenä aamunaan, ja hän jopa kiirehti aamuaikaisella lenkille lähtöä, jotta näkisimme vielä kerran sen kauniin pakkasaamuhetken kun aurinko nousee. Hänen silmänsä olivat viimeisenä päivänä vielä rakkaat ja viisaat. Felicia sai lentää enkeliksi kotona omalta pihaltaan, itse valitsemaltaan paikalta, josta hänen rakas kotinsa ja pihansa näkyi hyvin joka suuntaan. Nyt siinä palaa valkoinen kynttilä lyhdyssä, itsevalamani betonilaatan päällä jossa on Felician tassunjäljet muistona. Seuraavana päivänä minulle tuli voimakas tunne että menen kävelemään meidän hiljaiseen lempimetsäämme. Kävelin siellä, ja koskettelin oksia, jotka olivat koskeneet Feliciaa. Poimin hänen muistokynttilän juureen katajanoksia ja valkoisia lumimarjoja. Loppulenkistä ymmärsin miksi Felicia halusi viimeisillä kerroilla poikkeuksellisesti kulkea yhden pätkän polun vieressä olevan pellon laidalla. Sinne multaan olivat painautuneet hänen tassunjälkensä niin ettei kukaan talloisi päälle, että näkisin ne vielä senkin jälkeen kun hän on lähtenyt.

Vahdissa aamuisessa auringonsäteessä

Photobucket

Muistolyhty

Photobucket

maanantai, 6. kesäkuu 2011

Onnea SuperPappa!

Tänään onnitellaan 12-vuotis syntymäpäiväänsä viettävää super-teräs-kaukkaripappa Tsäkuria :)

Tsäkur on edelleen samanlainen Kepposten Tekijä ja nauravainen Nalle Nappisilmä kuin syksyllä 2006 tullessaan minulle kotihoitoon Tallinnan koiratarhalta. Ja erinomaisessa kunnossa näinkin kunnioitettavaan ikään ehtineeksi kaukkariherraksi. Kiitos Jennille Papan hyvästä kodista ja hoidosta.

Linkki Tsäkurin ja Tsäkurin karvaisten ystävien blogiin.

http://bobi-roope.vuodatus.net/

Muutama kuva

Tsäkur syksyllä 2006

Tsäkur kylässä

tiistai, 10. toukokuu 2011

Jedi 14.3.1992-10.5.2004

 
Tänään on jälleen aika muistella yhtä elämäni koirista, pyreneittenmastiffi Jediä (Massivo Alfredo-Jedi). Jedi oli ensimmäinen laumanvartijakoirani, ja opetti minulle nuorelle koiranomistajille paljon koirien persoonallisuuden ja käyttäytymisen monimuotoisuudesta. Ilman Jediä en ehkä koskaan olisi tutustunut upeisiin ja kiehtoviin laumanvartijakoiriin, ja olisin ehkä vielä tänäkin päiväni siinä luulossa että koirien älykkyys tarkoittaa _vain_ sitä että ne toteuttavat mahdollisimman paljon ihmisen käskyjä mahdollisimman nopeasti. Niille, jotka pääsevät sisälle laumanvartijakoirien maailmaan ja ymmärtävät niiden sielunelämää, avautuu mahdollisuus tarkastella huikeaa älykkyttä, tilanne- ja tunnetajua, vivahteikasta elekieltä ja ikivanhoja käyttäytymismalleja.
 
Kun keväällä 1992 hain Jedin Iisalmen läheltä kotiin, Jedi oli syötävän suloinen, pieni pehmoinen karvapallero. Ihan kaikki Jedin tavanneet rakastuivat häneen välittömästi. Jedi oli myös ’pikkuvanha’ pentu, niin rauhallinen ja kiltti, välillä vähän vakavan ja mietteliäänkin oloinen. Hän omaksui ja hyväksyi kaikki kotikoiran tavat kuin automaattisesti, varmasti hyvällä kasvattajalla ja viisaalla, rauhallisella emolla oli suuri myötävaikutus tässä. ’Veljensä’ newfounlandinkoira Jimmyn kanssa Jedi tuli heti alusta lähtien toimeen hyvin, ja osoittikin jo pentuna uskomatonta mukautuvuutta ’vaateliaan’ veljensä rinnalla elämiseen. Jimmyhän oli varsinainen tarmopesä, jolle mikään toiminta ei ollut liikaa.
 
 
 
 
Nuorempana molempia veljeksiä kuljetettiin erilaisissa koiraharrastuksissa aktiivisesti. 90-luvun alussa laumanvartijat olivat melko tuntemattomia, eikä niiden käyttäytymistä ymmärretty juuri ollenkaan koiraharrastuspiireissä. Niimpä aika usein sain kuulla ’vaikeasti motivoitava’ (lue ei kiinnostu patukan repimisestä) tai hidas tai uppiniskainen. Nyt myöhemmin jo hieman nuoruusvuosistani viisastuneena toki tiedän että asia ei suinkaan ollut niin...laumanvartijan ei kuulukaan olla kuten muut. No Jimmyssä riitti harrastuskoiraa aivan tarpeeksi. Yksi harrastusmuoto kuitenkin juurtui vesipelastustreenien myötä Jediinkin ja syvästi, nimittäin Jedi rakasti vettä ja uimista.
 
 
Jedi uimassa meren rannalla Mäntyluodossa jo hieman vanhemmalla iällä
 
 
Ja näin kävi kun uimaan piti päästä myös sellaisesta kohdasta, josta ei pääse kunnolla ylös
 
Jedi oli valtavan kiltti ja kultainen koira. Jedi oli aina valmis jakamaan ystävällisyyttään niin tutuille kuin vieraillekin ihmisille ja eläimille. Hänelle ei koskaan tullut mieleenkään vahingoittaa mitään elävää olentoa, pienet saivat ystävällisen hännänheilutuksen ja sammakkokin sai poukkoilla tiellä kaikessa rauhassa.
 
 
Se mistä kaikki nautimme yhdessä, oli pitkät metsälenkit ja liikkuminen luonnossa. Jedi oli koko ikänsä uskomattoman hyväkuntoinen ja ketteräkin liikkuessaan maastossa.
 
 
 
 
Nuoruusvuodet ovat levotonta aikaa, ja Jimmy ja Jedikin olivat monessa mukana. Rakkaus heihin oli suuri tukipilari nuoruuden sekamelskoissa. Kun pojat olivat jo vanhempia, istuin usein lattialla heidän maatessa vieressäni ja yritin kertoa kuinka kiitollinen olin kun minulla oli heidät. En ollut mikään täydellinen koiranomistaja nuoruuden turhien ja typerien menojen välillä ottaessa vallan, mutta uskon että he kuitenkin ymmärsivät ja tiesivät.
 
Minä ja pojat jo iäkkäinä
 
Jimmyn lähtö luotamme koirien taivaaseen kesällä 2002 oli minulle valtava suru ja menetys. Jedikin suri, mutta hän myös lohdutti minua. Me nukuimme ihan vieretysten, Jedin pää oli usein tyynyllä vieressäni. Jedillä oli onneksi vielä kaksi vuotta aikaa kulkea rinnallani Jimmyn menetyksen jälkeen. Hän oli vielä hyvässä kunnossa ja terve ja meillä olikin onneksi vielä jäljellä paljon ihania hetkiä yhdessä.
 
 
Talvinen retki jäällä
 
 
Säpin majakkasaarella
 
Jedi eli pitkän, vaiherikkaan ja hyvän elämän. Viimein tuli kuitenkin aika Jedin lähteä Jimmyn luokse. Jedin muisto elää sydämessäni ja albumeitteni sadoissa valokuvissa.