Tänään on jälleen aika muistella yhtä elämäni koirista, pyreneittenmastiffi Jediä (Massivo Alfredo-Jedi). Jedi oli ensimmäinen laumanvartijakoirani, ja opetti minulle nuorelle koiranomistajille paljon koirien persoonallisuuden ja käyttäytymisen monimuotoisuudesta. Ilman Jediä en ehkä koskaan olisi tutustunut upeisiin ja kiehtoviin laumanvartijakoiriin, ja olisin ehkä vielä tänäkin päiväni siinä luulossa että koirien älykkyys tarkoittaa _vain_ sitä että ne toteuttavat mahdollisimman paljon ihmisen käskyjä mahdollisimman nopeasti. Niille, jotka pääsevät sisälle laumanvartijakoirien maailmaan ja ymmärtävät niiden sielunelämää, avautuu mahdollisuus tarkastella huikeaa älykkyttä, tilanne- ja tunnetajua, vivahteikasta elekieltä ja ikivanhoja käyttäytymismalleja.
Kun keväällä 1992 hain Jedin Iisalmen läheltä kotiin, Jedi oli syötävän suloinen, pieni pehmoinen karvapallero. Ihan kaikki Jedin tavanneet rakastuivat häneen välittömästi. Jedi oli myös ’pikkuvanha’ pentu, niin rauhallinen ja kiltti, välillä vähän vakavan ja mietteliäänkin oloinen. Hän omaksui ja hyväksyi kaikki kotikoiran tavat kuin automaattisesti, varmasti hyvällä kasvattajalla ja viisaalla, rauhallisella emolla oli suuri myötävaikutus tässä. ’Veljensä’ newfounlandinkoira Jimmyn kanssa Jedi tuli heti alusta lähtien toimeen hyvin, ja osoittikin jo pentuna uskomatonta mukautuvuutta ’vaateliaan’ veljensä rinnalla elämiseen. Jimmyhän oli varsinainen tarmopesä, jolle mikään toiminta ei ollut liikaa.
Nuorempana molempia veljeksiä kuljetettiin erilaisissa koiraharrastuksissa aktiivisesti. 90-luvun alussa laumanvartijat olivat melko tuntemattomia, eikä niiden käyttäytymistä ymmärretty juuri ollenkaan koiraharrastuspiireissä. Niimpä aika usein sain kuulla ’vaikeasti motivoitava’ (lue ei kiinnostu patukan repimisestä) tai hidas tai uppiniskainen. Nyt myöhemmin jo hieman nuoruusvuosistani viisastuneena toki tiedän että asia ei suinkaan ollut niin...laumanvartijan ei kuulukaan olla kuten muut. No Jimmyssä riitti harrastuskoiraa aivan tarpeeksi. Yksi harrastusmuoto kuitenkin juurtui vesipelastustreenien myötä Jediinkin ja syvästi, nimittäin Jedi rakasti vettä ja uimista.
Jedi uimassa meren rannalla Mäntyluodossa jo hieman vanhemmalla iällä
Ja näin kävi kun uimaan piti päästä myös sellaisesta kohdasta, josta ei pääse kunnolla ylös
Jedi oli valtavan kiltti ja kultainen koira. Jedi oli aina valmis jakamaan ystävällisyyttään niin tutuille kuin vieraillekin ihmisille ja eläimille. Hänelle ei koskaan tullut mieleenkään vahingoittaa mitään elävää olentoa, pienet saivat ystävällisen hännänheilutuksen ja sammakkokin sai poukkoilla tiellä kaikessa rauhassa.
Se mistä kaikki nautimme yhdessä, oli pitkät metsälenkit ja liikkuminen luonnossa. Jedi oli koko ikänsä uskomattoman hyväkuntoinen ja ketteräkin liikkuessaan maastossa.
Nuoruusvuodet ovat levotonta aikaa, ja Jimmy ja Jedikin olivat monessa mukana. Rakkaus heihin oli suuri tukipilari nuoruuden sekamelskoissa. Kun pojat olivat jo vanhempia, istuin usein lattialla heidän maatessa vieressäni ja yritin kertoa kuinka kiitollinen olin kun minulla oli heidät. En ollut mikään täydellinen koiranomistaja nuoruuden turhien ja typerien menojen välillä ottaessa vallan, mutta uskon että he kuitenkin ymmärsivät ja tiesivät.
Minä ja pojat jo iäkkäinä
Jimmyn lähtö luotamme koirien taivaaseen kesällä 2002 oli minulle valtava suru ja menetys. Jedikin suri, mutta hän myös lohdutti minua. Me nukuimme ihan vieretysten, Jedin pää oli usein tyynyllä vieressäni. Jedillä oli onneksi vielä kaksi vuotta aikaa kulkea rinnallani Jimmyn menetyksen jälkeen. Hän oli vielä hyvässä kunnossa ja terve ja meillä olikin onneksi vielä jäljellä paljon ihania hetkiä yhdessä.
Talvinen retki jäällä
Säpin majakkasaarella
Jedi eli pitkän, vaiherikkaan ja hyvän elämän. Viimein tuli kuitenkin aika Jedin lähteä Jimmyn luokse. Jedin muisto elää sydämessäni ja albumeitteni sadoissa valokuvissa.
Kommentit